Se on taas viikonloppu ohi. Huomenna odottaa englannin YO-kuuntelu. Pääseeköhän sitä edes läpi?

Pääsi tai ei, en tiedä liekö siitä englannista edes mtn hyötyä. Eräs mies elämästäni katosi sinne muutama viikko sitten. Lähti. Se siitä. Sen lähtiessä tuli pieni dèja vu. Lähes aina, jokainen mies katoaa pois johonkin. Ehkä se riippuu musta, jostain mun viasta, jostain mitä mä en tee oikein.

Siitä pääseekin suoraan mun seuraavaan ongelmaan, mikä lienee yleinen kaikille naisihmisille. Painostava pelko omasta riittämättömyydestä, pelosta ettei kelpaa kenellekkään. Tiedän ettei se ole sidonnainen ulkonäköön, ympärilläni kyllä riittää miehiä ystävästä rakastajaan. Sitä oikeaa ei kuitenkaan oo kuulunu. Luulenkin oikeastaan etten pysty koskaan sitoutumaan kehenkään, saati menemään naimisiin.

Se ei kuitenkaan vaivaa mua kun suurempiakin ongelmia on olemassa. Itseasiassa oon aina pärjännyt paremmin sinkkuna kuin suhteessa, sinkkuus jopa sopii mulle. Mua kuvaillaan hyvin itsenäiseks ja saan jatkuvasti kuulla, että suhteessa talloisin mies raukan jalkoihini. En aina tiedä, onko edellämainittu fakta sidonnainen mun vahvaan luonteeseen vai vahvaan menestymisen haluun ja urasuunnitelmiin. Ehkä se on molempia.

Se tästä neitsytvuodatuksesta, siirrynpä seuraamaan subbarilta bb-kaimani (joka myös muistuttaa mua yllättävän paljon) sekoiluja.